Uutiset

KJP:llä tilillään voitto ja tappio

Tavoite P17-ikäluokan Ykkösessä on lohkon kolmen parhaan joukossa.

KJP:n P17-joukkue on aloittanut Ykkösen reilulla vierasvoitolla ja niukalla kotitappiolla. Sunnuntaina joukkue hävisi Kymenlaakson Sähkö -stadionilla HPS/PoHU:n joukkueelle 0-2 (0-0), mutta maaliero on silti plussalla, kun TiPS kaatui avauksessa 5-1.

Sunnuntain ottelu oli erikoinen, sillä ensimmäisellä puoliajalla Pohjois-Haaga oli selvästi niskan päällä, mutta tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Toisella puoliajalla kotijoukkue paransi ja peli aaltoili tasaisena, mutta maalit teki vierasjoukkue.

Voittomaalin PoHU sai halvalla, kun kulmassa kukaan ei saanut aikaiseksi kunnon vetoa, vaan pallo kimposi Joni Ståhlin kropasta ja lirui sisään.

 

Erilaiset vastustajat

 

Päävalmentaja Vesa Stenroos muistutti, että KJP on kohdannut kaksi aivan eri lailla pelaavaa joukkuettta.

- TiPS yritti tulla koko ajan pitkillä, ja pelin hallinta oli selvästi meillä. PoHU liikutti palloa enemmän. Lohkossa tullaan pelaamaan paljon ristiin, eikä tavoitteemme SM-karsinnasta ole muuttunut mihinkään, Stenroos toteaa.

Kolmesta Ykkösen lohkosta pääsee kustakin karsintaan kaksi parasta sekä lisäksi kaksi parasta kolmosta. Näin ollen jatkohaaveet vaativat pääsyä kolmen parhaan joukkoon.

- Päävastustajia kolmen joukkoon pyrittäessä ovat FC Lahti, PPJ, VJS ja nyt nähty PoHU. Meillä on laaja rinki, riittävästi vaihtoehtoja ja kylliksi kokoa, mutta ryminää pitäisi olla enemmän, Stenroos näkee.

Sunnuntaina vierasjoukkue teki KJP:n prässin vaikeaksi liikuttamalla palloa leveyssuuntaan todella nopeasti. Päävalmentaja ei kuitenkaan nähnyt ongelmaa vastustajan hyvyytenä.

- Meillä on tiettyjä trikkereitä, joilla pelin suuntaa ohjataan prässättäväksi, mutta nyt tämä ei toiminut. Olisin kaivannut myös enemmän täysvauhtisia juoksuja.

Stenroosilla on kehityskohteista muutenkin selvä lista: Yksi yhtä vastaan puolustaminen, työn teko, tv-miinus eli negatiivisen tilanteen vaihto kaipaavat parannusta.

- Mutta millekään osa-alueelle en haikaile vahvistuksia. Luotan tähän joukkueeseen, Stenroos jatkoi.

 

Alakerta nousi esiin

 

Ensimmäisellä puoliajalla vieraiden nopeusetu näkyi, kun KJP:n avaukset olivat hätäisiä ja erikoistilanteet puhdittomia. Toiselle puoliajalle prässi parani, eikä alakerrassa hätäilty avauksilla, vaan palloa käytettiin vaikka kolme kertaa putkeen maalivahdilla, kunnes kaistaa löytyi.

Aluksi alakerta sai huhkia. Erityisesti Saku Kaivola juoksi Tino Mäkisen tarkkoja pistoja vaarallisesti.

Nelosessa kovuutta hakenut Onni Viherkoski onnistui laitapakkina, Mikko Yrjölä maalilla ja Arttu Jormakka sekä Veeti Karppanen toppareina. Jormakka on siksi pallovarma, että valmennusjohto veti hänet tappiotilanteessa keskikentälle, mikä oli hyvä liike. Keskikentällä katkoja teki eniten Olli Mäkelä.

Tikkurilaa vastaan kahdesti osunut Sasu Hernesniemi piti KJP:n pelaajista palloa pisimmät jaksot. Hernesniemen jalasta lähti myös 56. minuutilla kaamea tälli 28 metristä, mutta PoHU:n Mikael Hakarauta venytti pallon yli kulmaksi.

Kotiavauksen tuominnut Samu Sievälä jakoi kaikkiaan viisi varoitusta. Määrä oli jokseenkin oikea, mutta antoaika sen sijaan väärä. Kortit olisi pitänyt latoa pöytään ensimmäisen vartin aikana, niin pelissä olisi todennäköisesti ollut paljon vähemmän kiroilua, suunsoittoa ja psyykkausta.

 

KJP:n P17 pelaajarinki:

Maalivahdit: Jesse Lehtinen, Riiko Martiskainen, Mikko Yrjölä, Mohammad Cheldavi.

Puolustus: Onni Viherkoski, Aaro Harju, Atte Huovila, Vilho Katajala, Samu Liukkonen, Veeti Karppanen, Arttu Jormakka, Aleksi Pekkanen, Rasmus Remes, Jere Rantanen, Lauri Ihalainen, Kasper Kosonen, Juhani Rauos.

Keskikenttä: Akseli Lantta, Joakim Joutjärvi, Juho Innanen, Joel Harinen, Olli Mäkelä, Sasu Hernesniemi, Lukas Spiring, Tiitus Mäkinen.

Hyökkäys: Samuli Koivunen, Otto Haimi, Valtteri Suutarinen, Väinö Hietala.

Päävalmentaja Vesa Stenroos, valmentaja Juuso Hämäläinen, joukkueenjohtaja Sari Joutjärvi ja huoltaja Jarmo Mäkelä.


HERNE
Sasu Hernesniemi oli kotijoukkueesta lähimpänä maalintekoa huimalla kaukovedollaan.

 

TOPPARIT
Topparit Arttu Jormakka (vasemmalla) ja Veeti Karppanen pitävät tälläkin kertaa PoHU:n irti pallosta.